Viime päivät ovat menneet tätä https://www.youtube.com/watch?v=JkvLqJ9fp2k kuunnellessa. Vaikka tiedän että tää kappale on tehty ajatuksena auttaa syömishäiriöisiä, niin itselle tämä toimii lähinnä päinvastoin. Ei, en kärsi syömishäiriöstä (enää), mutta jotenkin jännällä tavalla tahtoisin sen  kropan takaisin mikä mulla oli anoreksia aikoina. En halua  siitä ajasta mitään muuta, ainoastaan sen vartalon.. 
  Enkä tiedä miksi. Jotenkin ajattelen elämän olevan helpompaa ilman turhia kiloja. Ehkä tahdon paeta elämässäni, juosta karkuun. Inhoan itseäni, inhoan sitä peilikuvaa. Inhoan sitä kuinka läski olen. Inhoan itsekurin puutetta. Inhoan finnistä, rasvaista naamaani. Inhoan, inhoan, inhoan. Tai itseasiassa, sana inho ei riitä. Sen voi vaihtaa aivan huoletta vihaan. Eikä silti mene ohitse.
 
  Joka päivä aamulla noustessani, on pakko tsekata ensimmäisenä paino. Samoin illalla viimeisenä. Tämä voi olla yksi syy unettomuuteeni, ja päivittäiseen ahdistukseen. Enkä silti saa aikasiks tehdä mitään. Laiska paska. En jaksaisi aina vaan yrittää. Välillä tuntuu, että elämäni on vain yhtä yrittämistä. Yrittämistä ja epäonnistumista. En edes muista, milloin olen viimeksi kokenut onnistuneeni. 

  Ja nytten kun ruvetaan miettimään painoa, ja sen aiheuttamaa ahdistusta, niin en ole ikinä ollut tyytyväinen itseeni. Olen aina halunnnut olla vain laihempi, ja laihempi. Olen aina kokenut olevani lihava. Nyt olen ylipainoinen ja huonokuntoinen. Mutta katsoessani kuvia anoreksia ajoista, joita ei edes pahimmalta ajalta ole, niin näytän omasta mielestäni hyvältä. Helvetin hyvältä. Ja silloinkin olin mielestäni liian lihava. Mutta nyt riittäisi kun saisi sen kropan, ulkonäön takaisin. En voi olla miettimättä, syyttämättä itseäni tästä tilanteestani. Miksi laskin itseni lihoamaan näin pahasti? Näin nuorena.. Miksi pilaan terveyteni liialla syömisellä? Tyhmä. 

  Tää on taas näitä päiviä kun ahdistun omasta itsestäni. Siitä että joudun elämään tässä kehossa. Siitä, että joudun olemaan minä. Ahdistaa, vihaan itseäni. Edelleen tekisi mieli satuttaa itseäni, fyysisesti, mutta olen luvannut olla sitä tekemättä. Ja tätä ihmistä kelle olen luvannut en halua pettää. En missään mielessä. Hän on ainut joka minut hyväksyy. Ainut ketä rakastan näin paljon..

  Tahdon takaisin sen ulkonäön. Tahdon.. Ainakin luulen tahtovani. 

En tiedä, ehkä oisi toisinaan helpompi luovuttaa.