Liian usein vaietaan pedofiliasta, liian usein tekijät pääsevät uhreja helpommalla. Miksi uhrit piiloutuvat, eivät tahdo nousta esiin, tuoda asiaa julki. Vaatia itselleen oikeutta. 
 Itsellä syynä ovat pelko ja häpeä. En ole ikinä ollut ihminen joka kertoisi helposti menneisyydestään. En ole koskaan kertonut kaikkea kenellekkään. Mielummin vaikenen ja koitan kierrellä ja kaarrella. Tai sitten yksinkertaisesti olla hiljaa. Tämä on vastalause, tavallaan ehkä eniten itselleni, tälle hiljaisuudelle. Pelkuruuttani en nouse esiin omalla nimelläni, vaan nimettömänä blogin varjossa. 

 Tämän blogin kirjoittajan isä on jo kärsinyt tuomionsa, minä olen saanut oikeutta. En tahdo nostaa tekijääkään esille nimellä. Hän on vain Se, isä, ääni päässä, tunne iholla, näky silmissä. 

 Enkä halua syyllistää ketään, en olla itsekäs, en halua pröystäillä. En ehkä osaa kirjoittaa, enkä muodostaa järkeviä tekstejä. Mutta tätä ei ole pakko lukea, kirjoitan tätä vain  omaksi päiväkirjakseni.

 Kaikki alkoi ollessani hyvin nuori. En edes muista minkä ikäinen oli. Mutta sen ensimmäisen, hämmästyksen, pelon ja kivun muistan yhä. Voin tuntea edelleen, kuinka hän satutti minua. Eikä vain kerran. Vaan yhä uudelleen ja uudelleen. Eikä vain yhdellä tavalla, vaan tapoja tuntui tulevan aina vaan lisää. Häpeä oli, on, valtava.
  Vuosien jälkeen asiaa käsiteltiin oikeudessa, ja hän saikin tuomion. Minä sain korvauksia, ja hän istui puolet tuomiostaan vankilassa, ensikertalaisena hän toki pääsi puolella. En vaan jaksa ymmärtää millä perusteella häntä voitiin enään sanoa ensikertalaiseksi. Monta kertaa toistettujen tekojen jälkeen? 
  Mutta kaikesta huolimatta, en kyennyt kertomaan oikeudessa kaikkea. Enkä ole kertonut edelleenkään. Osa asioista oli niin... intiimejä, häpeällisiä, yksinkertaisesti liian noloja. 

 

Nämä saattavat nousta blogissa esille, taikka sitten ei. Jotekin toivon että edes jossain vaiheessa kykenisin kertomaan, edes nimettömänä kaiken. Se voisi helpottaa huomattavasti. Sillä kaikkein rankinta on kantaa asioita yksin sisällään...